Pienten toimijoiden asema turvattava sote-uudistuksessa

entre sote

– Pienet yritykset ovat avainasemassa tuottamassa sote-palveluita muun muassa haja-asutusalueilla. Yksinyrittäjä voi kansainvälisiä ketjuja helpommin toimia ilman suuria asiakasvirtoja, arvopohjaisesti ja asiakaslähtöiseen palveluun sitoutuen. Tällaisten palveluntuottajien asema tulee turvata valinnanvapauslaissa, sanoo akavalaisia yrittäjiä ja itsensätyöllistäjiä edustavan Entren puheenjohtaja Salla Luomanmäki.

– Nyt pelkonamme on, että sote-järjestelmästä tulee suuria terveysketjuja ja järeää korjaavaa sairaanhoitoa suosiva. Esimerkiksi kaavailtu palveluseteli voi johtaa ketjujen ja ylimitoitetun hoidon suosimiseen.

Pienet palveluntuottajat sote-palvelujen tarjouskilpailuihin

Entre – Akavan yrittäjät ja itsensätyöllistäjät vaatii, että pienet palveluntuottajat pääsevät tasavertaisesti ja ilman välikäsiä mukaan sote-palvelujen tarjouskilpailuihin. Uudistus ei saa pakottaa yksinyrittäjiä alisteiseen asemaan ketjuihin ja alihankkijoiksi.

Jatkossa maakunta määrittelee sote-palvelujen tarpeen, määrän ja laadun sekä niiden tuottamistavan. Lisäksi se vastaa palvelujen tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta. Maakunta voi tuottaa palveluja itse tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palvelun tuottajalta.

Ratkaisevassa roolissa ovat tulevien maakuntien hankintaprosessit ja -osaaminen. On varmistettava, etteivät kilpailutus, tietojärjestelmiä ja aukioloaikoja koskevat vaatimukset tai palvelun laadun arviointikriteerit suosi tarpeettomasti suuria palveluntuottajia. Pienten toimijoiden vahvuudet kuten palvelun läheisyys on otettava mukaan laatukriteereihin.

Korostettava terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia

Sote-kokonaisuudessa on myös korostettava nykyistä enemmän terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia edistävien sekä kuntouttavien sote-palveluiden merkitystä. Tällaisia ovat suuhygienistien, toimintaterapeuttien, fysioterapeuttien, puheterapeuttien, psykologien ja geronomien palvelut. Sote-tilaajan tulee tietää, mitä nämä ammattialat pystyvät tarjoamaan ja mitkä ovat näiden palvelujen laatukriteereitä. Sote-uudistuksen keskeisenä tavoitteena on painottaa hyvinvoinnin edistämistä ja sairauksien ehkäisemistä.

– Eri palvelut oikea-aikaisesti ja oikean ammattihenkilön toteuttamina tuovat merkittäviä kansantaloudellisia säästöjä. Esimerkiksi suu- ja hammassairauksien ehkäisy ja sairauksien varhaishoito vähentävät kalliin korjaavan hoidon tarvetta.

Nykymuodossaan hallituksen juuri lausunnolla ollut esitys ei Entren mielestä turvaa pienten palveluntuottajien ja ammatinharjoittajien asemaa sosiaali- ja terveydenhuollon markkinoilla.

– Lakiesityksen jatkovalmistelussa tulisi toteuttaa myös pienten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöryhmien kuuleminen. Vaikka lakiluonnoksen perusteluissa on korostettu myös yksinyrittäjien ja ammatinharjoittajien mahdollisuuksia, vallitsee pelko suuryritysten dominoivasta asemasta ja markkinoiden monopolisoitumisesta. Nämä kysymykset on ratkaistava ennen valinnanvapauden täysimääräistä käyttöönottoa.