Historiaa pitkin poikin - 40-luku

Valitse vuosikymmen tästä:
|  40-luku  |  50-luku  |  60-luku  |  70-luku  |  80-luku  |  90-luku 2000-luku  |

40-luvulla kaikki alkoi

Suomen Fysioterapeuttien edeltäjä, Suomen Lääkintävoimistelijain yhdistys perustettiin lauantaina 6.3.1943. Kokous pidettiin klo 13 Ruotsalaisella Tyttölyseolla. Uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin neiti Aina Wilskman. Jäseniä oli perustamisvaiheessa 41. Ensimmäisenä tehtävänä oli saada lääkitysvoimistelijoiden koulutus uudelleen käyntiin edellisenä vuona lakkautetun Helsingin yliopiston koulutuksen tilalle. Toisena tärkeänä tehtävänä mainittiin lääkintävoimistelijoiden virkojen perustaminen sairaaloihin, mikä toteutui vasta 50-luvulla. Lääkitysvoimistelijakoulutus käynnistyi Invalidisäätiöllä vuonna 1945 ja tutkinnon suorittaneiden rekisteröitiin Lääkintähallituksen rekisteriin vuodesta 1946 alkaen.

Uusi yhdistys perusti ensi töinään propagandatoimikunnan, jonka tuli tehdä ammattia tunnetuksi päivälehdissä julkaistavien artikkeleiden avulla ja tekemällä yhteistyötä Suomen Lääkäriseuran kanssa. Vuosikymmenen lopulla viriteltiin kansainvälistä yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa ja maailmanlaajuisesti.

 

Aina_Wislkman_kultainenmerkki

Suomen Lääkintävoimistelijayhdistyksen puheenjohtaja Kaarina Kalliokoski kiinnittää kultaista ansiomerkkiä Suomen Lääkintävoimistelijan yhdistyksen perustajan ja ensimmäisen puheenjohtajan, Aina Wilskmanin, rintapieleen SLY ry:n 20-vuotisjuhlassa vuonna 1963.

 

Invalidisaation_LV-kurssi1_1946

.Invalidisäätiön ensimmäinen LV-kurssi valmistui 14.12.1946. Kuvassa edessä professori K. E. Kallio, professori Saima Tawast-Rancken, johtajatar Aina Wilskman sekä opiston johtokunnan 1. puheenjohtaja, professori Fabian Langenskiöld.