KA tiedottaa uusi

Kuntoutusalan Asiantuntijoihin kuuluvat Suomen Fysioterapeutit ja Suomen Toimintaterapeuttiliitto. Fysioterapeuttien puheenjohtaja Tiina Mäkinen on vuonna 2018 myös Kuntoutusalan Asiantuntijat ry:n 1. puheenjohtaja, kun Toimintaterapeuttiliiton puheenjohtaja Kristina Holmberg siirtyi 2. puheenjohtajaksi. Puheenjohtajuuskausi ja vastuut kestävät sekä vaihtuvat vuosittain. 

jarmo

Jarmo Mäkelä on nimitetty Suomen Fysioterapeutit ry:n yrittäjäasioiden kehittämisasiantuntijaksi. Hän aloitti tehtävässään tammikuun alussa. Jarmolla on pitkä kokemus yrittäjyydestä oltuaan mm. yksityisen ja monipuolisen Kouvolan Lääkärikeskuksen omistajana. Hän on ollut myös pitkään liiton yrittäjätoimikunnassa. Jarmon yhteystiedot löydät » täältä.

IMG 2914 550px

Kuvassa Suomen Fysioterapeuttien puheenjohtaja Tiina Mäkinen (vas.), Kati Pasanen ja Tempur+Sealy Suomi Oy:n edustaja Juha Borodulin.

Vuoden 2017 Fysioterapeutiksi on valittu filosofian tohtori, fysioterapeutti Kati Pasanen, joka työskentelee professorina Calgaryn yliopistossa Kanadassa Sport Injury Prevention Recearch Centressä (SIPRC). Se on yksi kymmenestä Kansainvälisen Olympiakomitean tutkimuslaitoksesta. Valinnassa painoivat nimenomaan Pasanen vahvat tieteelliset näytöt.

– SIPRC on maailmanluokan tutkimusyksikkö, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittää ja laajentaa omaa tutkimusosaamistani, Kati Pasanen toteaa.

– Valinta Vuoden Fysioterapeutiksi on minulle suuri kunnia. Koen sen kunnianosoitukseksi kaikille meille liikuntavammojen ehkäisyn asiantuntijoille. Toivon, että tämän myötä tutkittuun tietoon perustuva vammojen ehkäisytyö saa lisää näkyvyyttä.

Lue lisää...

dokumentointikoulutus 550px

Digitalisaatio on osa fysioterapeuttien ja toimintaterapeuttien työtä, ja sen merkitys korostuu yhteiskunnallisissa muutoksissa. Tiedätkö, miten nimikkeistöt palvelevat kirjaamisessa ja miten kehität digitaalista dokumentointiasi? Suomen Fysioterapeuttien ja Toimintaterapeuttiliiton yhteistyössä järjestämästä koulutuksesta saat tietoa, miten valmistaudut sähköiseen kirjaamiseen ja minkälaisia muutoksia kirjaamiseen liittyy järjestelmien ja toimintaympäristön muutosten osalta. Ajankohtaista asiaa rakenteisesta kirjaamisesta ja päivitetyistä fysio- ja toimintaterapianimikkeistöstä ja sen soveltamisesta käytännön työssä.  

Torstaina 18.1.2017 kello 9.00-16.00 Akavatalolla Helsingissä.
Mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä!

» Lue lisää ja ilmoittaudu tästä