18/06/2019

Kannanotto eläinfysioterapeutti-nimikkeen käytöstä

Fysioterapeutti on kuntoutusalan ammattilainen ja terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, joka on suorittanut fysioterapeutin (AMK), lääkintävoimistelijan tai erikoislääkintävoimistelijan tutkinnon. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa fysioterapeutin ammattia laillistettuna ammattihenkilönä henkilölle, joka on suorittanut kyseiseen ammattiin johtavan koulutuksen Suomessa tai vastaavan koulutuksen ulkomailla. Fysioterapeutin ammattinimikettä saa käyttää ja ammattia harjoittaa vain tutkinnon suorittanut fysioterapeutti. Toimintaa valvovat aluehallintovirastot sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto VALVIRA.

Fysioterapeutti vastaa itsenäisesti työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Hän ottaa huomioon eettiset ja lainsäädännölliset näkökulmat, fysioterapian vaikuttavuuden, tehokkuuden ja taloudellisuuden vaatimukset. Lisäksi hän huomioi asiakkaan ja perheen tilanteen sekä eläimen kohdalla omistajan tilanteen ja toiminnan merkityksellisyyden.

VALVIRA muistuttaa työnantajia siitä, että niiden tulee varmistaa terveydenhuollon ammattihenkilön oikeus toimia kyseessä olevissa ammattihenkilön tehtävissä. VALVIRA ylläpitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä (Terhikki). Kuka tahansa terveydenhuoltopalvelun käyttäjä voi tarkistaa terveydenhuollon ammattihenkilön ammattipätevyyden Terhikki-rekisterin julkisesta tietopalvelusta (julkiterhikki.fi).

Fysioterapia on ammattiala, jonka erityisosaamisalueita ovat terveys, liike, liikkuminen ja toimintakyky. Keskeisiä fysioterapian menetelmiä ovat terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut. Eläinfysioterapia on fysioterapian erikoisala, jota harjoittaa eläinten fysioterapian suuntautumisopinnot (30 op, Satakunnan Ammattikorkeakoulu) tai ulkomailla vastaavat opinnot suorittanut fysioterapeutti.

Ammattinimikkeen fysioterapeutti ollessa lailla suojattu, eläin-lisätermin liittäminen nimikkeen eteen poistaa lain suojan yhdistelmänimikkeeltä. Koemme kuitenkin, että termin fysioterapeutti käyttäminen minkään etuliitteen kanssa ilman fysioterapeutin koulutusta on kuluttajaa harhaan johtavaa. Tästä esimerkkinä yleisesti käytössä olevat termit työfysioterapeutti, lasten fysioterapeutti tai pediatrinen fysioterapeutti sekä OMT fysioterapeutti, joita termejä käyttävät vain fysioterapeutit. Näin ollen Suomen Eläinfysioterapeutit ry sekä Suomen Fysioterapeutit ry huomauttavat, että Suomessa eläinfysioterapeutti, koirafysioterapeutti tai hevosfysioterapeutti nimikkeiden käytön tulee myös edellyttää yllämainittujen koulutusten suorittamista hyväksytysti sekä VALVIRAn myöntämää oikeutta harjoittaa fysioterapeutin ammattia.

 

Heidi Rajalammi
puheenjohtaja
Suomen Eläinfysioterapeutit ry

Tiina Mäkinen
puheenjohtaja
Suomen Fysioterapeutit ry

 

Lähteet:
www.suomenfysioterapeutit.fi
FINLEX 5 § (20.3.2015/262)
www.valvira.fi