Nimimerkki ”Omaishoitaja, mutta ei fysioterapeutti” kirjoitti Kalevassa 12.3. surullisen, mutta valitettavan tavallisen kuvauksen julkisen terveydenhuollon tekemästä lääkinnällisen kuntoutuksen hoitopäätöksestä. Omaishoitajan läheinen on sairastanut aivoverenkierron häiriön, jonka lisäksi hänellä on muistisairaus. Kumpikin on selkeä peruste järjestää terveydenhuoltolain 29 § mukaista lääkinnällistä kuntoutusta.
Omaishoitajan läheisen kohdalla fysioterapia oli kuitenkin lopetettu. Perusteeksi on kerrottu, että läheinen ei hyödy fysioterapiasta, koska hänellä on muistisairauden vuoksi alentunut kognitio, eikä hän pysty harjoittelemaan itsenäisesti terapiakertojen välissä.
Peruste olla myöntämättä fysioterapiaa henkilölle, jonka kognitio on alentunut, on terveydenhuoltolain vastainen. Lain esitöissä (HE 90/2010) on todettu, että lääkinnällinen kuntoutus on järjestettävä aina silloin, kun tiedetään, että potilaan toiminta- ja työkykyä voidaan kuntoutuksen keinoin edistää tai palauttaa.
Sekä kliininen kokemus että tieteellinen tutkimus ovat osoittaneet, että muistisairautta sairastava henkilö hyötyy fysioterapiasta ja fyysisestä harjoittelusta monin tavoin, eikä hyöty ole riippuvainen henkilön kognitiosta tai kyvystä harjoitella itsenäisesti. Fysioterapialla voidaan tukea ja parantaa fyysistä toimintakykyä, jolla on keskeinen merkitys sekä sairastuneen kotona pärjäämiselle, että omaishoitajana toimivan läheisen jaksamiselle. Fyysisellä harjoittelulla on myös positiivinen vaikutus ajattelu- ja muistitoimintoihin.
Vaatimus riittävästä kognitiosta kuntoutuksen ”saatavuuskriteerinä” on täysin perusteeton. Pohjois-Pohjanmaalla on tarpeen tutustua valtakunnallisiin lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjaamisen perusteisiin.
Pohden kuntoutuspäätös on kestämätön perusteiltaan, menettelytavaltaan ja kustannuksiltaan. Näin on julkisessa terveydenhuollossa valitettavan usein. Kansalaisten kärsimyksen lisäksi tämän kaltaiset hoitopäätökset lisäävät sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia.
Jos omaishoitajan läheisen toimintakyky heikkenee siinä määrin, että hän tarvitsee ympärivuorokautista hoitoa, tulee se maksamaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle 55 000 euroa vuodessa. Kyseisellä summalla saa yksityiseltä sektorilta 845 fysioterapiakäyntiä (á 65 €). Toimintakyvyn tukemiseen riittäisi omaishoitajan läheisen tapauksessa todennäköisesti 45 kuntoutuskäyntiä vuodessa, riippuen toki yksilöllisestä tarpeesta.
Päätöksiä tekevillä on oltava kuntoutuksen osaamista ja ymmärrystä. Pohdessa kannattaa pohtia, kannattaako lääkinnällisestä kuntoutuksesta säästää, jos se turmelee kahden ihmisen elämän ja lisää kustannuksia yli 50 000 eurolla.
Juho Korpi, erityisasiantuntija
Suomen Fysioterapeutit ry
