Kun puhumme liikkumisesta, mitä oikeastaan tarkoitamme? Kun puhumme liikunnasta, mitä oikeastaan tarkoitamme?
Liikuntapuheessa käsitteiden merkitys on, kuten monessa muussakin asiassa, todella tärkeä. Sekä terveydenhuollon että liikunta-alan ammattilaisten sisällä esimerkiksi liikunta-sanaa käytetään tarkoittamaan keskenään eri asioita. Osa tarkoittaa sillä urheilua, osa liikuntaa ja osa liikkumista. Kun puhutaan eri asioista, jo keskustelun lähtökohdat ovat pielessä. Tällöin ongelman määrittäminen, joka on ratkaisujen löytämisen kannalta merkittävintä, on mahdotonta.
Liikkumattomuuden parannuskeino ei ole liikunnan lisääminen, vaan liikkumisen lisääminen. Yhteiskunnallista, kaikkia ikäryhmiä läpileikkaavaa, ongelmaa ei ratkaise yksi juoksu- ja koripalloharrastustunti kullekin kansalaiselle lisää. Toistan itseäni (suomenfysioterapeutit.fi/ajankohtaista/blogi-puhutaan-liikunnasta-vaihteeksi-hyvaa-miten-liikunnasta-tulisi-itseisarvo/), tarvitsemme kulttuurinmuutosta.
Sen lisäksi, että liikuntapuheen tulisi olla positiivisempaa ja käsitteiden yhteisiä, tulisi kulttuurinmuutoksen tapahtua liikkumisessa yleisesti. Tekisi mieli laajentaa vielä tuostakin. Sillä. Olemme vuosituhansien ajan tavoitelleet digitalisaation osalta sitä, missä olemme nyt. Se on tehnyt elämästämme sujuvampaa ja mahdollistanut monia asioita. Samalla se on liimannut meidät istumaan. Ihminen on luonnostaan energiaa mieluusti säästävä. Pelkästään nämä kaksi tekijää yhdistämällä, voi hyvin ymmärtää miksi liikumme nykyään huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Onhan näitä esimerkkejä toimintaympäristömme muutoksesta muitakin. Lähiruokakaupat vähenevät ja ostokset ajetaan tekemään nykyään hypermarkettiin, tai ehkä ruoka tilataan kuljetusliikkeen kautta annoksina valmiiksi kotiovelle.
Liikkumattomuus ei ole yksilön syy, mutta sen tulisi ehdottomasti olla kaikkia sektoreita läpileikkaava haaste. Terveyden edistämisen keinojen avulla voidaan fyysistä ympäristöä muokkaamalla tuupata ihmisiä parempiin valintoihin elämässä, esimerkiksi liikkumaan enemmän. Näiden asioiden ratkaisemiseksi tarvitaan osaamista ja sitoutumista monialaisesti.
Väitän, että nykypäivänä ihminen huomioi erityisellä tavalla liikkumisensa – ja vaikkapa hikoilun. Se kertoo mielestäni siitä, että liikkuminen ja hikoilu ovat sen verran tavattomia asioita, että ne huomataan varmasti. Nykyään lumitöissä huhkittuaan tai muuttokuorman uuteen kotiin siirrettyään ihminen ajattelee, että ”Tulipas hiki ja onpas kädet hapoilla. Tuli tehtyä treeniä tuossa samalla, eipä tarvitse enää salille lähteä!”. Nykyään ihminen siis tekee numeron siitä, että on liikkunut niin että lihaksissa tuntuu ja hikoiluttaa. Moni ei varmastikaan muista samaa aiemmasta. Liikettä ja liikkumista, hikoiluakin, tarvittiin aiemmin monenkin asian aikaansaamiseksi. Ne eivät olleet erikseen noteerattavia asioita. Ihmiset liikkuivat aiemmin paljon ihan huomaamattaan, kaiken huomatun, liikunnan, lisäksi.
Palaan vielä digitalisaatioon ja energiaa säästävään taipumukseemme. Ovatko parhaimmillaankin tekemämme toimet liikkumisen lisäämisen hyväksi vain oireita helpottavia lääkkeitä, eivätkä parannuskeinoja?
Erityisasiantuntija
(yksityinen sektori, kirjaaminen)
p. 045 7884 3359
emmi.aalkivi@suomenfysioterapeutit.fi
