27/08/2024

HUS ja Varha käynnistämässä laajoja yt-neuvotteluita

Kaksi Suomen suurimmista hyvinvointialueista, HUS ja Varha, ovat ilmoittaneet aikeistaan käynnistää laajat yt-neuvottelut.

HUS-Yhtymä on 21.8.2024 anntamallaan ilmoituksella käynnistämässä neuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä. Julkisuudessa HUS on kuitenkin ilmoittanut, että toimenpiteitä ei ole tarkoitus kohdentaa suoraa potilastyötä tekevään henkilöstöön.

Neuvottelut ovat osa vuoden 2025 talousarviovalmistelua, jossa yhtymällä on 140 miljoonan euron sopeutustarve. Nyt käynnistetyillä neuvotteluilla tavoitellaan 50 miljoonan euron säästöjä, joka on tarkoitus toteuttaa enintään 990 henkilötyövuoden vähennyksellä. Kaikkiaan yhtymässä työskentelee noin 28 000 henkilöä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha puolestaan on alustavasti ilmoittanut aikeistaan tehdä merkittäviä muutoksia 220 työsuhteeseen. Taustalla on 160 miljoonan euron talousvaje. Ensimmäisten yt-neuvottelujen piirissä olisivat ikääntyneiden palvelut, pelastustoimi, sote-palvelut ja Turun yliopistollinen keskussairaala TYKS. Syyskuun lopussa arvioitaisiin asiantuntijoiden määrää ja henkilöstömitoituksia.

Lyhytnäköiset päätökset tuovat säästöjen sijaan kustannuksia

Suomen Fysioterapeuttien puheenjohtaja Tiina Mäkinen pitää toimia hyvin lyhytnäköisinä.

Ei voida ajatella, että organisaatiosta voitaisiin karsia esimerkiksi hallintoon tai suunnitteluun liittyviä osia ilman, että sillä on suoraa vaikutusta myös potilastyöhön, hän toteaa.

Viime kädessä tällaisista päätöksistä kärsivät asiakkaat ja koko kansanterveys. Näennäiset säästöt tulevat näkymään välillisesti nousevina kustannuksina.

Liiton erityisasiantuntija Katri Partanen kehottaa jäsenistöä tarkkaavaisuuteen, mutta silti rauhallisuuteen. Työnantaja on velvollinen pitämään henkilöstön tilanteen tasalla ja tarvittaessa apuakin on saatavilla.

– Oma luottamusmies on ensisijainen henkilö, johon kannattaa olla yhteydessä lisätietojen saamiseksi. Tarvittaessa myös liitosta on aina saatavilla henkilökohtaista neuvontaa, hän muistuttaa.

 


Perustietoa yt-neuvotteluista

Yhteistoimintaneuvottelut perustuvat lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella. Toisin kuin yrityksiä koskevassa laissa, kuntien ja hyvinvointialueiden on aina käytävä yt-neuvottelut riippumatta työpaikan henkilöstömäärästä.

Lain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa. Se antaa henkilöstölle mahdollisuuden osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Kunnissa ja hyvinvointialueilla on yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Suomen Fysioterapeuttien jäsenten osalta henkilöstön edustajana toimii JUKO:n pääluottamusmies. Hänen yhteystietonsa löytyvät työpaikan ilmoitustaululta tai intranetistä.

Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lomauttamista yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista, työnantajan on annettava näiden työntekijöiden edustajille kirjallinen selvitys toimien perusteista, määrästä ja aikataulusta sekä siitä, miksi juuri tietty henkilöstöryhmä on valikoitunut niiden kohteeksi. Lisäksi työnantajan on laadittava henkilöstön edustajille kirjallinen esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi.

Mikäli työnantajan harkitsema irtisanominen, osa-aikaistaminen tai 90 päivää pidempi lomauttaminen kohdistuu vähintään kymmeneen työntekijään, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun yt-neuvotteluja on käyty vähintään kuuden viikon ajanjaksona niiden alkamisesta lukien, ellei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita. Työnantaja saa vasta tämän jälkeen päättää varsinaisista toimenpiteistä ja niiden kohdentamisesta.