Sinikka Jäntti haki ja sai maailmalta hyviä malleja muun muassa fysioterapian kehittämiseen, koulutussisältöihin, erityisaloihin sekä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon edistämiseen. Samalla Lääkintävoimistelijaliiton vuosien 1987-1993 puheenjohtaja pääsi kättelemään presidenttejä ja kuninkaallisia.
– Meille, vuonna 1967 valmistuneille, oli itsestään selvää, että liityimme Lääkintävoimistelijaliittoon.
Osaltaan siihen vaikuttivat opettajien myönteinen suhtautuminen ja liiton lehti, jota luettiin tarkasti. Opiskelijoille liittoa ei erikseen markkinoitu.
– Työasuun kiinnitetty liiton merkki symboloi enemmän ammattiin valmistumista kuin liittoon kuulumista.
Siihen aikaan merkissä oli numero, josta näki, monesko valmistunut tai liittoon liittynyt itse kukin oli. Sinikka Jäntti sai liittoon ensituntuman pian valmistumisen jälkeen alkaneesta työtaistelusta.
– Työpaikkani oli tuolloin Invalidisäätiön sairaala, nykyinen Orton, joka oli lakon ulkopuolella. Keskuudestamme kuitenkin keräsimme viikoittain liiton määräämän rahasumman lakossa oleville.
Lääkintävoimistelijaliitto tuli entistä tutummaksi, kun työnantajaksi vaihtui lääkärikeskus.
– Esimies irtisanoi kollegani, jonka epäili olevan raskaana ja joka asui miehensä kanssa työsuhdeasunnossa. Siitäkin tuli lähtöpassit. Liiton asiamies otti tilanteen hoitaakseen. Minua neuvottiin irtisanoutumaan, ja niin myös tein. Kun lopetin työni kuukauden kuluttua, ei fysioterapian tiloihin jäänyt yhtään työntekijää. Opin termit työsaarto ja työkielto, joihin jouduttiin.
– Tapaus todisti meille konkreettisesti sen, että tarvitsimme liiton asiantuntemusta ja voimaa.
Sinikka Jäntti toimi useita vuosia Lääkintävoimistelijaliiton koulutustoimikunnassa, joka 1980-luvun puolivälissä kehitteli yhteistyötä Helsingin yliopiston täydennyskoulutusyksikön kanssa.
– Irrottauduin työpaikalta kahdeksi kuukaudeksi tekemään koulutustarpeiden selvitystä. Toteutin sen yliopiston ehdotuksesta haastattelemalla eri tehtävissä olevia kohderyhmiä.
Selvityksen pohjalta syntyivät suunnitelmat täydennyskoulutuksesta ja uusista kursseista. Samalla Lastenlinnan osastonhoitaja tuli tutuksi Lääkintävoimistelijaliiton avainhenkilöiden joukossa.
– Puheenjohtaja Anna-Liisa Lipposen pyynnöstä osallistuin liittomme edustajana joitakin kertoja pohjoismaisten liittojen välisiin kokouksiin, vaikka en kuulunut Suomen liiton hallitukseen. Minut prepattiin hyvin, joten aina oli esiteltävänä hyvin valmisteltu ja mietitty kotimaan kanta.
Lähdöt maailmalle edellyttivät perheenäidiltä aina järjestelyitä kotona. Isälle jäi enemmän vastuuta neljän lapsen huolehtimisessa.
Lapsuuden perheessä vanhemmat olivat arvostaneet hyvää kielitaitoa. Lukiossa eteenpäin kannusti muun muassa englannin opettaja.
– Ensimmäiselle kielikurssille lähdin Ruotsiin 15-vuotiaana, siskoni kanssa. Seuraavina kesinä matkasimme Englantiin. Lukioaikana käytin paljon toista kotimaista, kun aloin seurustella ruotsinkielisen lääketieteen opiskelijan, nykyisen mieheni, kanssa.
Ylioppilaana Sinikka Jäntti pestautui Sundsvallin sairaalaan fysioterapian osastolle, joka oli hyvä kielikoulu tulevaa ammattia ajatellen.
Ulkomaisia kontakteja syntyi lisää Göteborgissa, Nordiska Hälsovårds Högskolanissa (NHS), Master of Public Health -tutkinnon kursseja suorittaessa. Lopputyö jäi kuitenkin tekemättä.
Sinikka Jäntti valittiin Lääkintävoimistelijaliiton puheenjohtajaksi, Anna-Liisa Lipposen seuraajaksi, vuonna 1987.
– Olin suostunut ehdokkaaksi vain yhdeksi kaudeksi. Lopulta kausia tuli kuitenkin kolme eli yhteensä kuusi vuotta. Aluksi olin osa-aikainen, loput kolme vuotta kokopäiväinen puheenjohtaja.
– Ensimmäinen fysioterapeuttien maailmanjärjestön WCPT:n kongressi, johon osallistuin, järjestettiin Australian Sydneyssä kolme viikkoa valintani jälkeen. Se oli hyvin poikkeuksellinen. Tuolloin Etelä-Afrikassa elettiin aparthaidin, rotuerottelun, aikaa, mikä heijastui myös lääkintävoimistelijoiden kannanottoihin.
Monet maat boikotoivat Sydneyn kokousta niin, että ne eivät lähettäneet sinne lainkaan edustajiaan.
Lopulta koolla olikin sääntöjen mukaan liian vähän edustajia, jotta kokous olisi ollut päätösvaltainen. Se hämmensi paikan päälle saapuneita.
Tanska ei ollut lähettänyt kokoukseen edustajaa ollenkaan ja Ruotsi joutui paikan päällä kuulusteluun boikottiin kannustamisestaan. Molempia uhkasi erottaminen, josta ei kuitenkaan voitu siis päättää, koska kokous ei ollut päätösvaltainen!
Jäntti muistaa, että Etelä-Afrikan edustajat olivat hyvin yhteistyöhaluisia ja ymmärsivät muiden maiden huolen. He eivät olleet ylpeitä kotimaansa tilanteesta.
Vuosien varrella kollegoista ympäri maailman tuli tuttuja.
– Luultavasti juuri noiden henkilökohtaisten yhteyksien ansiosta sain pari kertaa kutsun toimia maailmanjärjestön kongresseissa varapuheenjohtajana.
Ensimmäinen WCPT-Europen kokous pidettiin Suomessa 1990-luvun alkupuolella.
– Se oli osoitus luottamuksesta suomalaista sisarjärjestöä kohtaan. Emme olleet enää oppilaita vaan täysivaltaisia jäseniä.
Lontoon WCPT:n maailmankokous ja -kongressi jäivät erityisinä mieleen, sillä pohjoismaalaiset olivat sopineet pukeutuvansa siellä kansallispukuihin. Sinikka Jäntti oli ryhmässä, joka sai kätellä kuningatar Elizabeth II:ta ja prinssi Philipiä.
– Kuninkaallisten tapaamista varten jaettiin etukäteen paperi, jossa oli ohje tervehtimisestä ja mahdollisesta keskustelusta, jos kuningatar sellaisen aloittaa. Häntä ei saanut kätellessä katsoa silmiin.
– Tilanteessa en kuitenkaan muistanut noudattaa ohjetta! Aina lapsesta asti oli painotettu, että tervehdittäessä katsotaan silmiin. Näin, kuinka kuningattaren siniset, lasimaiset silmät liikkuivat ylös alas pitkin Tuukkalan puvun käätyjä. Käsineen verhoama ote oli napakka.
Sinikka Jäntti on kohdannut myös muun muassa Japanin keisarin ja keisarinnan sekä Islannin ja Irlannin presidentit.
Päällimmäisenä kansainvälisistä kokouksista jäi mieleen työnteko.
– Ohjelmat olivat tiiviitä ja vaativat paljon etukäteisvalmisteluita. Esityslistoilla oli asioita, joihin kunkin maan piti ottaa kantaa, mikä taas merkitsi kotimaassa työstöä liiton hallituksen tasolla. Edunvalvontaan liittyvät asiat valmisteltiin Tehyn asianomaisen yksikön kanssa.
Fysioterapeuttien ulkomainen yhteistyö oli Suomelle merkityksellistä 1980-1990-lukujen taitteessa.
– Suomi sai maailmanjärjestöstä suunnan ja perustelut sisältöihin, joita fysioterapeutin koulutuksen pitää kattaa. Siellä otettiin myös kantaa fysioterapian erikoisaloihin sekä ennaltaehkäisevän fysioterapian merkitykseen.
Tuliaisiksi tuli tuoretta tutkimustietoa sekä uusia, valideja menetelmiä fysioterapian vaikuttavuuden arviointiin.
Kun hoitotyö oli Suomen opetushallituksessa ”kovassa kurssissa” ja uhkasi syrjäyttää ammatillisia opintoja, Tanskan järjestösihteeri kävi selvittämässä, millaista on eurooppalainen ja maailmanjärjestön mukainen fysioterapian koulutus.
– Liitto teki töitä omien yhteistyökumppaneittensa kanssa, mutta yhtä lailla verkostoituivat kansainvälisesti esimerkiksi geriatrian, pediatrian ja ortopedisen manuaalisen terapian parissa työskentelevät lääkintävoimistelijat sekä fysioterapian opettajat ja tutkijat.
Kun Jäntti työskenteli vuosina 1992-1996 Tehyn toisena varapuheenjohtajana, näköalat laajenivat entisestään.
– STTK:n tasa-arvotoimikunnan puheenjohtajana osallistuin koskettaviin ja puhutteleviin naisten maailmankongresseihin, joissa kehitysmaiden naiset kertoivat maansa ongelmista. Niiden rinnalla kotimaan pulmamme tuntuivat hyvin vähäpätöisiltä.
Nykyisin Porvoossa asuva Sinikka Jäntti jäi vuonna 2006 eläkkeelle Lasten ja nuorten sairaalan osastonhoitajan paikalta. Hän on edelleen yhteydessä parisenkymmentä vuotta sitten ulkomailla tapaamiinsa fysioterapeutteihin.
– Erityisesti tanskalaiset, englantilaiset ja hollantilaiset ovat aktiivisia eläkeläistapaamisten järjestämisissä. Olin The Oldies -kokoontumisessa viimeksi Portugalissa, Cascaisissa, vuosi sitten. Puheenaiheet ovat muuttuneet. Nyt vaihdetaan kuulumisia perheistä, harrastuksista ja matkoista.
Teksti: Erja Taura-Jokinen
Kuva: Saija Suominen
