14/10/2024

Asiakastyömääräsuositus ohjaa laskemaan kirjaamiseen käytettävää aikaa

Suomen Fysioterapeutit on julkaissut asiakastyömääräsuosituksen, jossa määritellään fysioterapeutin välilliseen työhön käytettävää aikaa kirjaamisen velvoitteiden ja sisällönesimerkkien avulla. Suosituksessa ei oteta kantaa siihen, milloin kirjaamisen tulisi tapahtua (esimerkiksi vastaanottokäynnin aikana vai vasta sen jälkeen), koska eri työpaikoille sopivat erilaiset toimintatavat, mutta kirjaamiseen tulee olla riittävästi aikaa. 

Suosituksen perustaksi teetettiin kysely kirjaamiseen käytettävästä ajasta ja suositus perustuukin ainoastaan kyselyssä käytettyihin kuvitteellisiin esimerkkeihin fysioterapian jatkokäyntikirjauksista. Suositus ei ota kantaa muihin tapauksiin, kuten ensikäyntikirjauksiin, loppuarvioihin tai muihin erityisempiin ja vaativampiin kirjauksiin, joihin oletettavasti kuluu enemmän fysioterapeutin työaikaa.  

Suosituksella tehdään näkyväksi kirjaamiseen tarvittava työaika sekä se, että terapeutin osaaminen ja kokemus vaikuttavat siihen, kertoo erityisasiantuntija Emmi Aalkivi.

Kokeneemmalla terapeutilla kirjaamiseen voi kulua keskimäärin vähemmän aikaa, mutta samalla asiakastapaukset voivat olla haastavampia, mikä vaikuttaa kirjaamiseen kuluvaan aikaan sitä lisäävästi, hän jatkaa.

Terveydenhuollon ammattihenkilöinä fysioterapeuteilla on lakisääteinen velvoite kirjata potilasasiakirjoihin tarpeelliset ja riittävät tiedot terapian järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen, seurannan ja valvonnan turvaamiseksi, joten tälle työtehtävälle on myös varattava aikaa 

Suosituksen taustalla on tunnistettu tarve kirjaamisen käytänteiden kehittämiseen fysioterapiassa. Kirjaamisen hyvät ja yhtenevät käytänteet helpottavat terapeutin omaa työtä ja moniammatillista yhteistyötä sekä tukevat fysioterapiaprosessia tehokkuuden, laadun ja asiakkaan näkökulmista. 


» Lue lisää täältä ja lataa käyttöösi laskuri


 

Asiakastyömääräsuositus ohjaa laskemaan kirjaamiseen käytettävää aikaa

Emmi Aalkivi

Erityisasiantuntija
(yksityinen sektori, kirjaaminen)

p. 045 7884 3359
emmi.aalkivi@suomenfysioterapeutit.fi

» Lähetä suojattu sähköposti