Ydinasiat
Tässä blogissa ikääntyneiksi kutsutaan 75-vuotta täyttäneitä henkilöitä.
Yli 75-vuotiaiden lukumäärä tulee lisääntymään arviolta 36 prosenttia (210 000 henkilöä) vuoteen 2030 mennessä1. Vuoteen 2040 mennessä lukumäärän ennustetaan kasvavan 57 prosenttia (328 000 henkilöä)1.
Tällä hetkellä ikääntyneitä on suhteellisesti tarkasteltuna eniten Itäisessä Suomessa, Hämeessä ja länsirannikolla (kartta 1). Vuonna 2040 monella hyvinvointialueella joka viides asukas on yli 75-vuotias. Ikääntyvän väestön nykyinen terveys ja toimintakyky herättävät huolen palvelujärjestelmän kantokyvystä tulevaisuudessa.
Ikääntyneistä 57 prosenttia kokee terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi2. Vain 47 prosenttia kokee elämänlaatunsa hyväksi3. 35 prosentilla on vähintään suuria vaikeuksia arkitoimissa4 ja 10 prosentilla itsestä huolehtimisen toimissa5. 72 prosenttia ikääntyneistä liikkuu terveytensä näkökulmasta liian vähän6 ja 29 prosentilla on suuria vaikeuksia kävellä puolen kilometrin mittainen matka7. 61 prosentilla on pitkäaikainen lääkitystä vaativa sairaus8. Seitsemän prosenttia kokee muistinsa huonoksi9, 11 prosentilla on merkittävä psyykkinen kuormitus10 ja 11 prosenttia kokee saamansa avun riittämättömäksi11.
Ikääntyneistä 92,6 prosenttia asuu omassa kodissaan12 ja 57 prosenttia asuu yksin13. 13 prosenttia kokee itsensä yksinäiseksi14. Säännöllisen kotihoidon piirissä on 16 prosenttia15 ja tehostetun palveluasumisen piirissä 6,7 prosenttia16 ikääntyneistä. Tehostettu palveluasuminen on ympärivuorokautista hoitoa. Omaishoidossa ikääntyneistä on 4,6 prosenttia17 ja laitoshoidossa 0,5 prosenttia18. Maakuntakohtaiset tiedot löytyvät kartalta.
Kartta 1. Ikääntyneiden terveys, toimintakyky ja palveluiden käyttö
(Vaihda indikaattoria selitteen pudotusvalikosta)
Ikääntyneiden palvelutarve on 2010-luvulla kasvanut etenkin ympärivuorokautisessa hoidossa ja kotihoidossa. Ympärivuorokautisen hoidon asiakasmäärä on kasvanut 59 prosenttia19 ja hoitopäivät ovat lisääntyneet 65 prosenttia20. Kotihoidon kotikäynnit ovat lisääntyneet vuosina 2014-2020 noin 28 prosenttia21.
Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset ovat keskimäärin 150 euroa päivässä eli noin 55 000 euroa vuodessa22. Säännöllisen kotihoidon vuorokausihinta on 60 euroa22 ja yksikkökustannus oli 35 euroa vuonna 201723. Yksikkökustannukset ovat nousseet arviolta 7 prosenttia vuosien 2017 ja 2021 välillä21. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon hoitopäiviä oli vuonna 2021 reilu 14 miljoonaa24 ja säännöllisen kotihoidon käyntejä vuonna 2020 lähes 32 miljoonaa21.
Ikääntyneiden säännöllisen kotihoidon kustannukseksi tulee indeksikorjattujen käyntihintojen (á 37 €) perusteella arvioituna 1,2 miljardia euroa. Vuorokausihinnan (60 €) perusteella arvioituna kustannukset ovat kaksi miljardia euroa. Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset ovat sekä hoitopäivien että vuosikustannuksen perusteella arvioituna 2,1 miljardia euroa.
Yhteensä säännöllisen kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon kustannukset olivat näin arvioituna 3,3–4,1 miljardia euroa. Maakuntakohtaiset kustannukset ja palveluiden käyttö löytyvät kartalta 2.
Ikääntyneiden kuntoutus on keskittynyt perusterveydenhuoltoon. Keskimäärin 17 prosenttia 75–84-vuotiaista ja 21 prosenttia yli 85-vuotiaista on käyttänyt perusterveydenhuollon fysioterapiapalveluita vuonna 202126. Käyntimäärät asiakasta kohden ovat kuitenkin vähäisiä, keskimäärin viisi käyntiä asiakasta kohden26.
Ikääntyneiden fysioterapiakäyntejä oli vuonna 2021 yhteensä lähes puoli miljoonaa26. Käynneistä noin 200 000 oli vastaanottokäyntejä tai etäkäyntejä, 185 000 kotikäyntejä tai vastaavia, 5 000 puheluita tai kirjeitä ja noin 100 000 muita käyntityyppejä26. 75–85-vuotiailla kotikäyntien ja vastaanottokäyntien suhde oli 0,6 ja yli 85-vuotiailla 1,9, eli kotikäyntien määrä lisääntyy asiakaskunnan vanhentuessa.
Fysioterapian vastaanottokäynnin yksikkökustannus kuntasektorilla oli 84 euroa vuonna 201723. Kotikäynnin kustannus oli 136 euroa, puhelun 37 euroa, kirjeen 25 euroa ja muiden käyntityyppien noin 40–50 euroa. Kuten edellä todettiin, yksikkökustannukset ovat nousseet arviolta 7 prosenttia vuosien 2017 ja 2021 välillä24.
Fysioterapian vastaanottokäyntien ja etäkäyntien arvioidut indeksikorjatut kustannukset olivat vuonna 2021 noin 18 miljoonaa euroa. Kotikäyntien ja vastaanottokäyntien kustannukset olivat noin 27 miljoonaa euroa ja muiden käyntityyppien kustannukset noin kuusi miljoonaa euroa. Yhteensä fysioterapian kustannukset olivat noin 51 miljoonaa euroa.
Maakuntakohtaiset kustannukset ja palveluiden käyttö löytyvät kartalta 2.
Kartta 2. Säännöllisen kotihoidon, ympärivuorokautisen hoidon ja fysioterapian käyttö ja kustannukset
(Vaihda indikaattoria selitteen pudotusvalikosta)
Yhteenveto hoitopalveluiden ja fysioterapian kustannuksista
Väestön ikääntyminen lisää väistämättä sote-palveluiden tarvetta. Kasvava palvelutarve lisää sekä palveluiden kustannuksia että henkilöstön tarvetta. Jos ikääntyneiden palveluiden tarve säilyy nykyisellä tasolla, kasvavat asiakasmäärät eri palveluissa noin 57 prosenttia vuoteen 2040 mennessä (kuvio 1). Säännöllisen kotihoidon käynnit lisääntyvät 18 miljoonalla ja ympärivuorokautisen hoidon hoitopäivät kahdeksalla miljoonalla.
Kotihoidon kustannukset kasvavat vuoteen 2040 mennessä hoitopäivien perusteella arvioituna 1,1 miljardilla eurolla ja käyntihintojen perusteella arvioituna 0,7 miljardilla eurolla. Ympärivuorokautisen hoidon kustannukset kasvavat 1,2 miljardilla eurolla.
KUVIO 1. Ikääntyneiden palveluiden asiakkaat ja henkilöstötarve väestöennusteeseen perustuen
2030-luvulle tultaessa noin viidennes sote-alan ammattilaisista täyttää 65-vuotta ja oletettavasti siirtyy eläkkeelle. Lisäksi Kevan27 arvion perusteella noin 11 prosenttia joutuu jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Toisaalta nykyisten koulutusmäärien perusteella alalle valmistuu runsaasti uusia ammattilaisia (kuvio 2).
KUVIO 2. Sote-alalle valmistuvat ja alalta eläköityvät vuoteen 2030 mennessä
Koulutusjärjestelmän kyky tuottaa uusia ammattilaisia ei kuitenkaan auta, jos alalla ei ole pitovoimaa. Esimerkiksi lähihoitajien kohdalla koulutusmäärät ovat koko 2010-luvun olleet runsaita, mutta työelämässä olevien lähihoitajien määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt kuin 2 500 työntekijällä (kuvio 3)28,29. Lisäksi lähihoitajiksi valmistuvien määrä on kääntynyt vuoden 2018 jälkeen jyrkkään laskuun. Samaan aikaan pelkästään ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoidossa henkilöstötarve on lisääntynyt arviolta 10 000 työntekijän verran.
Muilla sote-aloilla valmistuvien opiskelijoiden määrä on vaihdellut vuosittain, mutta kasvanut 2010-luvun aikana keskimäärin 40 prosenttia. Työllisten sote-ammattilaisten määrä on lisääntynyt monilla aloilla 10-20 prosenttia (kuvio 4).
KUVIO 3. Hoitoalalle valmistuneet ja alalla työskentelevät 2010-2021.
KUVIO 4. Eräille muille sote-aloille valmistuneet ja alalla työskentelevät 2011-2021.
Hoitoalan koulutus- ja työllistymistilastoista voidaan päätellä, että alan veto- ja pitovoima on huono. Päätelmää vahvistaa työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometri, jonka perusteella kaikista sote-alan ammattilaisista (pl. fysioterapeutit tietyillä alueilla) on pulaa30.
Ikääntyneiden palvelut kärsivät huonosta vetovoimasta. Toisen asteen eli lähihoitajan koulutusta vastaaviin tehtäviin ei tunnu riittävän tälläkään hetkellä tekijöitä ja todennäköisesti moni lähihoitaja jatkaa opiskelua korkeakoulussa. Korkeakoulututkinnon käynyt sairaanhoitaja ei kuitenkaan ymmärrettävästi halua palata matalamman koulutustason työtehtäviin. Lopputuloksena on pula matalamman koulutustason ammattilaisista.
Vika ei ole koulutusjärjestelmässä. Ikääntyneiden palvelut tarvitsevat kokonaisvaltaisen uudistamisen. On epätodennäköistä että ongelma ratkeaisi esimerkiksi kouluttamalla hoiva-avustajia, joiden koulutustaso jäisi vielä toisen asteen koulutustakin matalammaksi. Ikääntyneiden palveluissa pulaa on nimenomaan terveydenhuollon ammattilaisista.
Ikääntyneiden palveluissa on liian paljon asiakkaita. Ongelma ei väestön ikääntyessä ratkea pelkästään henkilöstöä lisäämällä. Huomio on keskitettävä niihin keinoihin, jolla palvelutarvetta voidaan vähentää.
Kasvava palvelutarve on monen tekijän summa. Näistä keskeisiä tekijöitä ovat ainakin heikko toimintakyky, elämäntavat ja sosiaalisten kontaktien niukkuus.
Ikä ei estä toimintakyvyn parantumista. Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen tai heikkenemisen ehkäiseminen on mahdollista sekä kuntoutuksen keinoin, että terveyttä edistävällä toiminnalla. Kustannustehokkain vaihtoehto on vaikuttaa ikääntyneiden elintottumuksiin ja sosiaaliseen tilanteeseen jo ennen kuin he ovat ikääntyneitä. Toisin sanoen toimeen on ryhdyttävä silloin, kun vakavia toimintarajoitteita ja palvelutarvetta ei vielä ole.
Terveyttä edistävien toimien kohderyhmä on suuri. Keskeisiä teemoja ovat ainakin riittävä fyysinen aktiivisuus, terveellinen ravitsemus, päihteiden kohtuukäyttö ja yksinäisyys. Pelkästään terveysliikunnan ohjausta tarvitsevat ne 72 prosenttia6 ikääntyvistä, jotka liikkuvat terveytensä näkökulmasta liian vähän. Kyseessä on 415 000 henkilön väestöryhmä. Terveyttä edistäviin palveluihin tarvitaan laaja ja monialainen ammattilaisjoukko, jonka osaaminen ulottuu myös sote-alan ulkopuolelle. Esimerkiksi liikuntatoimi, seurakunnan palvelut ja järjestöjen toiminta tulisi integroida osaksi yhteistä palvelukokonaisuutta.
Kuntoutusta tarvitaan viimeistään silloin, kun arjen toimissa on vaikeuksia. Kuntoutusta tarvitsevat ainakin ne 35 prosenttia4 ikääntyneistä, joilla on arkitoimissaan vähintään suuria vaikeuksia. Kyseessä on 202 000 henkilön väestöryhmä. Järjestelmällinen kuntoutustarpeen arvioiminen (yksi fysioterapeutin arviointikäynti) maksaisi koko tälle kohderyhmälle arviolta 18 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on pieni verrattuna myöhäisen puuttumisen aiheuttamiin kustannuksiin, sairaalahoitoon tai tehostettuun palveluasumiseen.
Jos kuntoutustarpeen arviointi tehtäisiin järjestelmällisesti kaikille kansalaisille, kun he täyttävät 75 vuotta, syntyisi tästä tällä hetkellä noin kuuden miljoonan euron vuotuiset kustannukset. Summa vastaa noin 110 ympärivuorokautisessa hoidossa olevan hoitokuluja.
Jos ympärivuorokautista hoitoa pystytään vähentämään kuntoutuksen avulla, voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä. Saavuttamalla ikääntyneiden ympärivuorokautisessa hoidossa viiden prosentin taso, voidaan säästyneellä rahamäärällä järjestää jokaiselle ikääntyneelle, jolla on arjen toimissa vaikeuksia, yksilöllistä fysioterapiaa 45 kertaa vuodessa. Näinkin suurella kuntoutusmäärällä saavutettaisiin yli sadan miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt (kuvio 5).
KUVIO 5. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon kustannukset ”kuntoutuksella ja ilman”
Kuviosta viisi nähdään, että ilman palvelujärjestelmän uudistusta ympärivuorokautisen hoidon kustannukset tulevat kasvamaan 1,2 miljardilla eurolla vuoteen 2040 mennessä. Siirtämällä taloudellisia voimavaroja hoitopalveluista kuntoutukseen, on mahdollisuus parantaa ikääntyneiden toimintakykyä. Tämä heijastuu palvelutarpeen vähentymiseen monella sektorilla, jolloin säästöpotentiaali on vielä paljon edellä kuvattua sataa miljoonaa euroa suurempi.
Tunnistamalla ikääntyneiden kuntoutustarve riittävän varhain, voidaan asiakkaita ohjata kuntoutuspalveluihin ja siten keventää kuormitusta muiden sote-palveluiden osalta. Kuntoutuspalveluiden toteuttamiseen löytyy Suomesta henkilöstöreserviä, toisin kuin hoitopalveluihin, joiden osaajista on huutava pula. Kuntoutus on myös oleellisesti edullisempaa kuin raskaat hoitopalvelut.
Ikääntyneiden kuntoutuksen järjestämisessä on suuren asiakasmäärän vuoksi välttämätöntä hyödyntää yksityistä sektoria. Suomessa on maantieteellisesti hyvin kattava fysioterapiayritysten verkosto, joka tuottaa palveluita edullisesti. Ikääntyneiden kuntoutus voitaisiin järjestää osittain esimerkiksi palvelusetelijärjestelmällä, jolloin yhden kuntoutuskäynnin hinnaksi tulisi arviolta 62 euroa31. Palvelutuotanto on yksityisellä sektorilla yli 30 prosenttia edullisempaa kuin julkisella sektorilla. Tekninen järjestelmä on jo olemassa veteraanikuntoutuksen osalta, valtion tulee ainoastaan laajentaa tätä koskemaan kaikkia ikääntyneitä ja korjata rahoitus tarvetta vastaavaksi.
Erityisasiantuntija
(ammatilliset asiat, terveys- ja koulutuspolitiikka)
