23/01/2025

Polven nivelrikon fysioterapiasuositus tukee kuntoutuskäytäntöjä ja lisää fysioterapeuttien osaamista

Heli Kumlinin (Karelia-amk) Suomen Fysioterapeuteille opiskelijatyönä tekemässä kyselytutkimuksessa selvitettiin polven nivelrikon fysioterapiasuosituksen tunnettuutta, hyödynnettävyyttä ja käyttöönottoa fysioterapeuttien keskuudessa.

Tulosten mukaan suositus tunnetaan hyvin, sillä noin kaksi kolmasosaa vastaajista tiesi sen olemassaolosta. Suositusta pidettiin ymmärrettävänä ja hyödyllisenä osana käytännön asiakastyötä. Fysioterapeutit hyödynsivät suositusta erityisesti terapeuttisen harjoittelun suunnittelussa ja asiakkaiden neuvonnassa.

Vahva näyttö vaikuttavuudesta

Polven nivelrikko on yksi maailman yleisimpiä nivelsairauksia. Suomessa se aiheuttaa merkittävän määrän lääkärikäyntejä ja toimintakyvyn laskua erityisesti ikääntyneillä. Polven nivelrikko on yleinen keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla, ja se ilmenee usein kipuna, nivelten jäykkyytenä sekä vaikeutena liikkua esimerkiksi portaissa. Nivelrikon riskitekijöihin kuuluvat ikääntyminen, lihavuus ja aiemmat vammat, jotka kuormittavat niveliä ja voivat aiheuttaa rakenteellisia muutoksia nivelrustossa. Lisäksi psykologiset tekijät, kuten stressi ja unen puute, voivat pahentaa nivelrikon oireita ja heikentää elämänlaatua.

Fysioterapiasuositus osoittaa, että liikunnan ja ohjatun terapeuttisen harjoittelun vaikuttavuudesta on vahvaa näyttöä. Säännöllinen, nousujohteinen liikunta voi vähentää kipua, parantaa toimintakykyä ja edistää potilaiden elämänlaatua. Suosituksessa korostetaan erityisesti matalakuormitteisia harjoittelumuotoja, kuten kävelyä, allasterapiaa ja pyöräilyä, jotka soveltuvat hyvin myös nivelrikon edenneille muodoille.

Suosituksen jalkauttaminen vaatii vielä työtä

Tulosten mukaan suosituksen käyttöä voidaan edelleen tehostaa kehittämällä työorganisaatioiden toimintamalleja ja johtajuutta. Selkeät toimintatavat tukisivat moniammatillista yhteistyötä, kuten lääkärien ja fysioterapeuttien vuorovaikutusta. Lisäksi korostettiin jatkuvan tiedotuksen ja koulutusten merkitystä, jotta suositukset juurtuisivat tehokkaammin osaksi arjen käytäntöjä. Esimerkiksi aktiivisempi viestintä ja suositusten hyödyntämistä tukeva koulutus voisivat auttaa fysioterapeutteja soveltamaan suosituksia tehokkaammin.

Suositus tarjoaa terveydenhuoltoalan organisaatioille tutkimustietoa, jolla voidaan vahvistaa kuntoutusalan ammattilaisten osaamista ja tarjota asiakkaille entistä parempaa palvelua. On tärkeää, että myös muut sote-ammattilaiset sekä esimerkiksi hyvinvointialueiden päättäjät tuntevat polven nivelrikon kuntoutusprotokollat, jotta asiakkaat osataan ohjata oikealle ammattilaiselle ja kuntoutus säilyy yhtenäisenä.

Suomen Fysioterapeutit hyödyntää tutkimuksessa saatuja näkökulmia suosituksen kehittämiseen ja sen käytännön soveltamisen tukemiseen. Suosituksen yleistynyt käyttö arjen asiakastyössä tukee fysioterapian laatua ja yhdenmukaisuutta, mikä puolestaan edistää nivelrikkopotilaiden toimintakykyä ja hyvinvointia.

Kyselyyn vastasi 42 nivelrikkopotilaiden kanssa työskentelevää fysioterapeuttia ja yksi alan opiskelija.


Tutkimusraportti kokonaisuudessaan:
https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024121034220