”Potilaan mielestä häntä pyrittiin saamaan liikkeelle vastentahtoisesti. Hän koki, että hänet yritettiin häpäistä pakottamalla liikkumaan käytävällä. Potilas koki tilanteen erityisen vaikeaksi, koska hänellä oli muun muassa katetri. Hän kysyi mahdollisuutta ottaa yhteyttä potilasasiamieheen, koska hän koki sairaalan toiminnan ala-arvoiseksi.”
Lainaus on tämän juttusarjan www-sivuilta. Opiskelija joutui haasteelliseen tilanteeseen heti terapiasuhteen alussa. Hän itse kuvaa ratkaisuaan tiivistäen näin:
”Mielestäni kohtasin potilaan aina tasavertaisena ja keskustelin potilaan kanssa siitä, mitä hän käy läpi. Kerroin työmme tarkoituksen hänen toimintakykynsä säilyttämisen näkökulmasta. Yritin parhaani mukaan tukea, kuunnella ja ymmärtää. Pääsimme aina terapiassa tavoitteeseen jollakin keinolla. Työskentelimme yhdessä kuukauden päivät ja näin potilaan henkisen kehittymisen – ajan kuluessa. Alun vastustaminen muuttui toimivaksi yhteistyöksi, vaikka toisinaan oli edelleen vaikeampia hetkiä.”
”Kokemukseni myötä haluan muistuttaa, että kohdataan ihminen aina ihmisenä. Uskallan väittää, että ihmisellä on aina jokin syy käytökseensä. Yritetään ymmärtää ja tukea. Muistetaan, mikä on työmme tarkoitus, ja selitetään se hyvin yksinkertaisesti potilaalle. Ei leimata potilasta ’siksi rasittavaksi tai ilkeäksi’. Hänellä on vaikeaa, joten ollaan ammattimaisia ja tuetaan häntä mahdollisuuksien mukaan. Potilaat ovat ihmisiä, myös ne haastavimmat, ja he ansaitsevat terapiaa siinä missä se kiltimpikin potilas.”
