Etusivu Fysioterapia Perustutkinnon jälkeinen koulutus Täydennyskoulutuksen velvollisuudet ja vastuut

Täydennyskoulutuksen velvollisuudet ja vastuut

Ammatillinen täydennyskoulutus on keskeinen keino tukea fysioterapeutin tietojen ja taitojen kehittymistä ja ylläpysymistä. Fysioterapia-ala kehittyy nopeasti, jonka vuoksi säännöllinen täydennyskoulutus on tarpeen näyttöön perustuvan työskentelyn mahdollistumiseksi. Yksilötason osaamisen lisäksi täydennyskoulutus parantaa myös organisaatioiden toimintaa ja vahvistaa henkilöstön yhteisiä toimintatapoja.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta säädetään useassa laissa ja asetuksessa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut aiheesta laajan suosituksen. Täydennyskoulutukseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet kuvataan oheisella videolla.

Webinaari 29.8.2023

Jatkuva oppiminen on jokaisen fysioterapeutin velvollisuus – työnantajan luotava tähän edellytykset

Fysioterapeutilla on lakiin perustuva velvollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan. Tätä varten fysioterapeutin työnantajan tulee luoda edellytykset sille, että fysioterapiapalveluita tuottavat työntekijät voivat osallistua täydennyskoulutukseen^1-2. Täydennyskoulutusvelvoite koskee kaikkia ammattiryhmiä ja ammattilaisia.

Vastuu julkisen sektorin fysioterapeuttien jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista on ollut 1.1.2023 alkaen hyvinvointialueilla, joiden tulee seurata niiden omassa palveluksessa olevien fysioterapeuttien ammatillista kehittymistä ja varmistaa, että henkilöstö osallistuu riittävästi täydennyskoulutukseen³. Yksityisellä sektorilla vastaava velvoite on fysioterapeutin työnantajalla⁴. Täydennyskoulutusvelvoite koskee myös fysioterapiayrittäjiä⁴. Hyvinvointialueen valvontavelvoite ulottuu oman henkilöstön lisäksi niihin yksityisiin palveluntuottajiin, joilta hyvinvointialue hankkii palveluja esimerkiksi palvelusetelillä tai ostopalveluna³. Työterveyshuollossa fysioterapeuttien tulee osallistua täydennyskoulutukseen riittävästi, vähintään kolmen vuoden välein⁵.

Vastuu täydennyskoulutuksen kustannuksista on työnantajalla

Ammatillisen täydennyskoulutuksen kustannusvastuu on ensisijaisesti kuntoutuspalveluita tuottavan ammattilaisen työnantajalla^1-10. Täydennyskoulutukseen osallistutaan lähtökohtaisesti työajalla⁸. Työnantajan tulee tukea työntekijän mahdollisuutta osallistua koulutukseen vapauttamalla hänet muista samanaikaisista työtehtävistä sekä huolehtimalla koulutuksen aikaisista työjärjestelyistä, jotta työntekijä voi tosiasiassa osallistua koulutukseen täysipainoisesti⁸.

Jatkuvan oppimisen suunnitelmallisuus on nähty tärkeänä. Terveydenhuollon toimintayksikössä tulee laatia jatkuvan oppimisen suunnitelma, jonka sisältö tukee henkilöstön ja organisaatioiden osaamistarpeita^6,11-12. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden tulee toiminta- ja taloussuunnitelmissaan määritellä täydennyskoulutukselle määräraha⁸.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella⁶ säädetään tarkemmin täydennyskoulutuksen sisällöstä, laadusta, määrästä, järjestämisestä, seurannasta ja arvioinnista³. Täydennyskoulutuksen määrästä ei ole säädetty asetuksessa täsmällisesti, mutta valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan täydennyskoulutusta tulee järjestää keskimäärin 3-10 päivää vuodessa henkilöä kohden¹⁰.

Täydennyskoulutuksen toteutumista, siihen osallistumista ja koulutuksen kustannuksia on seurattava henkilöstökoulutusrekisterin, henkilöstöraportin ja työntekijöiden täydennyskoulutusta koskevan seurannan avulla. Valtakunnallinen seuranta toteutetaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ry:n kokoamien tietojen perusteella.⁶

Ammatillisen jatko- ja erikoistumiskoulutuksen velvoitteet ja vastuunjako

Ammatillinen jatkokoulutus tarkoittaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamista. Jatkokoulutuksen tarve voi nousta työnantajan tarpeesta, tai se voi olla työntekijän henkilökohtainen tahtotila.

Mikäli jatkokoulutuksen tarve nousee organisaation tarpeista, tai kyseessä on työsopimuslain mukainen koulutusvelvollisuus¹³, on jatkokoulutuksen järjestämis- ja kustannusvastuu työnantajalla. Työntekijä saavuttaa tällöin jatkokoulutuksella sellaista uutta pätevyyttä, joka on organisaatiolle tarpeen.

Työntekijän henkilökohtaisista haluista tai tarpeista nouseva jatkokoulutustarve voi puolestaan toteutua osin tai kokonaan työntekijän omalla ajalla ja kustannuksella, tai työnantaja ja työntekijä voivat sopia kustannusten jakamisesta. Organisaatio voi tukea työntekijöiden ammatillista kasvua ja jatkuvaa oppimista luomalla oppimis- ja koulutusmyönteisen kulttuurin, joka tukee ja kannustaa täydennys- ja jatkokoulutukseen osallistumista⁸.

Ammatillisen erikoistumiskoulutuksen tarve voi niin ikään nousta organisaation tai työntekijän tarpeista. Erikoistumiskoulutuksen kohdalla on keskeistä on arvioida, nouseeko tarve fysioterapeutin asiakkaista, eli vaaditaanko terapeutilta esimerkiksi erityisosaamista. Jos erikoistumiskoulutuksen tarve nousee asiakkaiden tai organisaation tarpeista, koulutuksen kustannusvastuu määrittyy samoin periaattein kuin ammatillisen täydennyskoulutuksen kohdalla, eli työnantaja vastaa lähtökohtaisesti kustannuksista ja koulutukseen käytetty aika tulee lukea työajaksi. Jos erikoistumiskoulutuksen tarve perustuu fysioterapeutin henkilökohtaiseen haluun oppia uutta, työnantaja ja työntekijä voivat sopia koulutuksen kustannusten jakamisesta.

Koulutussitoumussopimusta tulee käyttää harkiten

Koulutussitoumussopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jolla työntekijä sitoutuu sopimussakon uhalla työskentelemään työnantajan palveluksessa tietyn ajan, mikäli työnantaja kantaa vastuun koulutuksen kustannuksista. Koulutussitoumussopimus on aina vapaaehtoinen, eikä työntekijää voida pakottaa sen allekirjoittamiseen. Sopimusta ei voida käyttää sellaisiin koulutuksiin, joissa kustannusvastuu on lain tai asetuksen mukaan työnantajalla. Näitä koulutuksia ovat esimerkiksi ammatilliset täydennyskoulutukset ja sellaiset ammatilliset erikoistumiskoulutukset, jotka ovat pakollisia työn tekemiseksi (esim. työterveyshuoltoon pätevöittävä koulutus). Sopimusta ei voida vaatia silloin, kun aloite koulutukseen tulee työnantajalta. Sopimus on sen sijaan mahdollinen silloin, kun aloite koulutukseen osallistumisesta tulee työntekijältä.

Koulutussitoumussopimuksen ehtojen tulee olla kummankin osapuolen kannalta oikeudenmukaisia ja kohtuullisia. Työnantajalla on oikeus saada vastinetta investoinnistaan työntekijän osaamiseen. Työntekijää ei voida kuitenkaan sopimussakon uhalla sitouttaa työnantajan palvelukseen yli kahden vuoden ajaksi. Yli vuoden kestävä määräaika on mahdollinen vain huomattavan kalliissa ja paljon työaikaa vaativissa koulutuksissa.

Koulutussitoumussopimuksen sopimussakon tulee olla kohtuullinen ja sen tulee olla suhteessa jäljellä olevaan sitoutumisaikaan. Toisin sanoen sopimussakon tulee pienentyä sopimuskauden loppua kohden. Sopimussakko voi olla suuruudeltaan enintään koulutuksen välillisten kustannusten (esim. osallistumismaksu, matka- ja majoituskulut) suuruinen. Sopimussakon suuruuteen ei tule sisällyttää ns. menetetyn asiakastyön kustannuksia.

Täydennyskoulutuksen kannustimet

Lainsäädännöllä on luotu kannustimia henkilöstön täydennyskoulutuksen tukemiseen. Laki taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä¹⁴ mahdollistaa verovähennyksen tai sitä vastaavan taloudellisen kannustimen työnantajille, jotka ovat laatineet koulutussuunnitelman työntekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämiseksi. Verovuonna koulutusvähennykseen oikeuttaa enintään kolme koulutuspäivää työntekijää kohti.^15-16.

Yksityisellä sektorilla julkiset hankinnat ovat luoneet merkittävän kannustimen täydennyskoulutukseen osallistumiselle. Sekä Kansaneläkelaitoksen että hyvinvointialueiden kuntoutuksen hankinnoissa on mitattu palvelun laatua palveluntarjoajan käymän jatko- ja täydennyskoulutuksen perusteella. Korkeammalla laadulla on ollut mahdollista asettaa kuntoutuspalvelulle korkeampi hinta, joka on parantanut kuntoutuspalveluita tuottavan yrityksen kannattavuutta.