Syteen vai saveen?
Hyvinvointialueet ovat täyttämässä kaksi vuotta. Uudistuksia on tehty ja tehdään nopeaan tahtiin. On katsojan silmissä, muistuttaako toiminta enemmän kahden vuoden uhmaikää vai pitkä jänteistä sotepalvelujen kehittämistä.
Hyvinvointialueiden johtajat ovat luottavaisia, Arkadianmäen väki ei niinkään. Kansalaisia hirvittävät terveysasemien sulkemiset ja ammattilaisia toistuvat yt-neuvottelut.
Asiakastyöstä ei ole juuri varaa vähentää jo nyt niukaksi käynyttä henkilöstöä, joten karsintaa tehdään vähentämällä kehittäjiä ja keskijohtoa. Herää kuitenkin kysymys, kuka alueilla jatkossa kehittää toimintaa, kun asiantuntijat käyvät vähiin?
Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt pohdinnan siitä, millaisia palveluja julkisen terveydenhuollon tulisi jatkossa tarjota. Tässä on todellinen villakoiran ydin, jonka myötä koko sote-uudistus voi mennä joko syteen tai saveen.
Vähähyötyinen hoito on Suomessa, kuten muuallakin, hyvin yleistä. Siitä luopuminen on vaikeaa ja hidasta, etenkin jos halutaan kunnioittaa soteammattilaisten autonomiaa. Vielä vaikeampaa on vaikuttaa kansalaisten käsityksiin siitä, mitä hyvä hoito lopulta on.
Toisin kuin median, julkisen terveydenhuollon ei kuitenkaan tarvitse antaa kansalle sitä, mitä se haluaa. Alueilla on nyt tuhannen taalan paikka karsia ylimäärä pois palveluista ja kirkastaa, mitä perustuslain tarkoittamat riittävät sotepalvelut käytännössä ovat.
Löysyyttä löytyy hoitopoluilta, ei henkilöstöstä. Miljardiluokan kulut kasvavat pienistä puroista. Yksi magneettikuva maksaa satoja euroja, leikkaus tuhansia, ja vuodeosastojakso voi pahimmillaan maksaa kymmeniä tuhansia. Tulisiko näihin käytettävää rahaa seurata tarkemmin, etenkin, jos parempia vaihtoehtoja on tarjolla?
Tuki- ja liikuntaelinvaivojen leikkaukset ovat merkittävä terveydenhuollon kuluerä. Ne ovat kalliita ja sisältävät riskejä potilaille. Usein fysioterapialla saavutetaan samat lopputulokset halvemmalla ja turvallisemmin. Silti rima leikkaukselle pidetään matalalla.
Onko enää perusteltua tarjota asiakkaille kalliita hoitovaihtoehtoja, jos tarjolla on halvempia ja turvallisempia vaihtoehtoja? Onko perusteltua, että yksittäinen terveydenhuollon toimija voi autonomiansa nojalla ohjata asiakkaita kalliille hoitopoluille? Ja missä määrin asiakas voi vaatia pääsyä kalliiseen hoitoon?
Sote-palveluvalikoimaa pohdittaessa on vaarana, että toimivia palveluita ajetaan alas ja vähähyötyisistä pidetään kiinni. Kuntoutus on jo nyt joutunut leikkauksen kohteeksi, vaikka siihen investoitu raha tuottaa moninkertaisesti säästöjä. Toisaalta isoja saksia voidaan käyttää myös viisaasti. Tätä viisautta työryhmältä nyt tarvitaan.
Suurimmat säästöt saavutetaan kuitenkin paikallisesti, tarkastelemalla hoito polkuja ja niillä tehtäviä valintoja. Konkreettisesti ja yksilötasolla
Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi
