07/02/2018

Oikea-aikainen kuntoutus on panostus tulevaisuuteen

Fysioterapeutin asiantuntijuus tunnistetaan nykyistä paremmin. Kuntoutusuudistus vahvistaa kuntoutuksen asemaa nostaen asiakkaan kuntoutuksen keskipisteeseen. Tämä näkyy erityisesti kotikuntoutukseen ja työterveyshuoltoon liittyvissä Kuntoutuskomitean ehdotuksissa.

Lääkinnällisen ja sosiaalisen kuntoutuksen järjestämisvastuu ja rahoitus siirtyvät komitean ehdotuksen mukaan Kelalta maakuntiin. Suomen Fysioterapeutit ry:n edustajisto kantaa huolta siitä, että kuntoutujat jäävät ilman kuntoutuspalveluita ennen maakuntien järjestäytymistä. Ennen järjestämisvastuun mahdollista siirtoa on ratkaistava isoja kysymyksiä, kuten sote-uudistus, monikanavarahoitus, muutoksenhaku ja asiakasmaksu.

Oikea-aikainen kuntoutus kustannustehokasta

On tärkeää ymmärtää kuntoutuksen yhteiskunnallinen hyöty. Oikea-aikainen ja oikein kohdistettu kuntoutus tuo säästöä sosiaali- ja terveysmenoissa.

Kuntien tulee panostaa kunnan asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen tuottamalla riittävät kuntoutuspalvelut. Kuntoutuksen hyödyt tulevat esiin pitkällä aikavälillä.

Varhainen puuttuminen tärkeää

Fysioterapeutin asiantuntijuus on otettu huomioon Kuntoutuskomitean ehdotuksessa niin kotikuntoutuksessa kuin työterveyshuollossa. Tavoitteena on varhainen puuttuminen, toimintakyvyn ylläpysyminen ja parantuminen mm. kotona asuvien ikääntyneiden henkilöiden kohdalla.

Komitea esittää, että kaikkialla otetaan käyttöön esimerkiksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten kotikuntoutusmalli. Siinä moniammatillinen työryhmä päättää asiakkaan kanssa kuntoutuksen tarpeista ja tavoitteista asiakkaan sitoutumisen mukaan. Kotikuntoutusta tekevät fysio- ja/tai toimintaterapeutti.

Työterveyshuollon asiakkaat pääsevät komitean ehdotuksen mukaan suoraan työfysioterapeutille. Edustajisto katsoo, että työterveyshuollon roolin vahvistuminen työkyvyn heikkenemisen ja kuntoutustarpeen varhaisessa tunnistamisessa, kuntoutuksen käynnistämisessä ja aikaisempaa pidemmässä seurantavastuussa on oikea suunta. Suomen Fysioterapeuttien edustajisto kannattaa komitean ehdotusta, jonka mukaan työterveyshuollon ammattihenkilöihin lukeutuvan työfysioterapeutin tulee toimia jatkossa itsenäisesti arvioimalla työkyvyn ja kuntoutustarpeen, seuraamalla ja arvioimalla hoitoa sekä kuntoutusta.

Työelämän tarpeet

Fysioterapeuttien koulutusmäärien on vastattava alueellisiin väestön kuntoutumistarpeisiin. Opetussuunnitelmissa huomioidaan ennakoivasti työelämän osaamistarpeet. Opetusvelvollisuus ei saa jatkossa koskea pelkästään julkista terveydenhuoltoa, jos yksityistäminen laajenee. Jotta fysioterapian asiantuntijuus säilyy, se edellyttää myös jatkuvaa asiantuntijuuden kehittämistä.

Lisätietoja edustajiston kannanotosta: Suomen Fysioterapeutit ry:n edustajiston puheenjohtaja Saija Karinkanta, puh. 050-536 8674 tai liiton puheenjohtaja Tiina Mäkinen, puh. 040-5077382

Julkaistu: 25.11.2017 12:31