Suomen Fysioterapeuttien hallitus päätti helmikuun kokouksessaan päivittää pitkään liiton viestintäassistenttina toimineen Krista Almin nimikkeen viestinnän asiantuntijaksi. Alm on kasvatustieteen maisteri viestinnän laajalla sivuainekokonaisuudella.
–Sekä liiton organisaatio ja toimintaympäristö että työtehtävät ovat vuosien saatossa muuttuneet, eikä vanha assistentin nimike ole enää vähään aikaan vastannut todellisia työtehtäviä, kertoo liiton puheenjohtaja Tiina Mäkinen.
Liitto on panostanut viime vuosina viestintään. Se on myös toimintasuunnitelmissa ollut yksi keskeisistä toiminnan painopisteistä. Tehokas viestintä tukee sekä edunvalvontaa että jäsenpalvelua.
–Alm on kokenut viestinnän ammattilainen, joka omaa hyvin monipuoliset taidot. Haluamme hyödyntää hänen osaamistaan jatkossa entistäkin laajemmin, Mäkinen jatkaa.
Alm itse näkee viestinnän roolin keskeisenä liiton strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Sen avulla myös luodaan jäseniä kuunteleva ja palveleva liitto.
–Viestintä on kaiken toiminnan läpileikkaavaa, Alm muistuttaa.
–Meillä on vahva organisaatio, joka tekee paljon ja saa aikaan paljon. Jatkossa meidän tulee panostaa entistäkin enemmän siihen, että tämä kaikki näkyy kirkkaana myös ulospäin. Monikanavaista jäsenviestintää toki unohtamatta.