08/09/2023

Kotona tapahtuvasta kuntoutuksesta saanee kotitalousvähennyksen jo vuonna 2024

Ehdotus kuntoutuksen kotitalousvähennyksestä on täsmentynyt koskemaan kotona tai vapaa-ajan asunnolla tuotettua fysio- tai toimintaterapiaa. Oikeus kotitalousvähennykseen koskisi kaiken ikäisiä kansalaisia. Laki on tarkoitus saattaa voimaan vuoden 2024 alusta. 

Kuntoutuksen kotitalousvähennystä on valmisteltu pääministeri Orpon hallitusohjelman mukaisesti valtionvarainministeriössä. Alkujaan kotikuntoutuksen kotitalousvähennyksenä kulkenut asia on täsmentynyt koskemaan vain fysio- ja toimintaterapiaa. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun arvonlisäverottomista sote-palveluista voisi saada kotitalousvähennyksen. Lakimuutoksen myötä kotona tuotettuihin fysioterapiapalveluihin kohdistuu kaksinkertainen verohelpotus: arvonlisäverovapaus ja kotitalousvähennys. 

Kotitalousvähennyksen saa vain fysio- ja toimintaterapiasta 

Hallituksen esitys mukailee liiton näkemystä terapeuttien pätevyysvaatimuksista. Kotitalousvähennyksen saisi vain rekisteröidyn fysioterapiayrityksen ja laillistetun fysioterapeutin tuottamasta fysioterapiapalvelusta. 

Rekisteröinnillä tarkoitetaan ensi vuonna voimaan astuvan sote-valvontalain mukaista rekisteröitymistä sote-alan palveluntuottajaksi. Rekisteröitymismenettely korvaa aiemman ilmoitus- ja lupamenettelyn. Lue valvontalaista tarkemmin täältä. Asiakkailla on mahdollisuus etukäteen tarkistaa fysioterapeutin ammattioikeus rekistereiden julkisesta tietopalvelusta. 

Kotitalousvähennykseen oikeuttavan fysioterapiapalvelun tulee olla fysioterapeutin koulutuksen mukaista. Jos fysioterapeutti tuottaisi muuta kuin fysioterapiapalvelua, ei tämä olisi kotitalousvähennyksen piirissä, ellei kyseessä olisi jokin kotitalousvähennyksen piiriin jo nykyisi kuuluva palvelu tai työ. 

Kotitalousvähennyksen enimmäisraja on 3 500 euroa vuonna 2024 

Juridisessa mielessä fysioterapia tulisi kotitalousvähennyksen piiriin vastaavalla tavalla kuin tämänhetkinen hoiva- ja hoitotyö, kuitenkin niin että fysioterapian arvonlisäverovapaus ei estäisi kotitalousvähennyksen saamista.  

Vuodelle 2024 suunniteltu hoito- ja hoivatyön kotitalousvähennyksen määräaikainen korotus koskisi myös fysioterapiaa. Kotitalousvähennyksen enimmäisrajaksi ehdotetaan 3 500 euroa. Vähennykseen voisi sisällyttää kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä maksetun työnantajan sairausvakuutusmaksun, pakollisen työeläkemaksun, tapaturmavakuutusmaksun, työttömyysvakuutusmaksun, ryhmähenkivakuutusmaksun sekä 30 prosenttia maksetusta palkasta, tai vaihtoehtoisesti yrittäjälle maksetusta työkorvauksesta 60 prosenttia. Fysioterapian omavastuu olisi normaaliin tapaan 100 euroa. 

Kotitalousvähennystä ei saisi fysioterapian vastaanotto- tai etäkäynneistä, eikä julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuista. Omaishoidon tuki, julkisen terveydenhuollon palveluseteli sekä lasten hoitoon saatu tuki estää kotitalousvähennyksen saamisen. Kotitalousvähennystä ei saisi myöskään silloin, jos henkilön työnantaja on järjestänyt tälle mahdollisuuden fysioterapiaan verovapaana henkilöstöetuna. 

Kuka kotitalousvähennyksestä hyötyy? 

Kotitalousvähennyksestä hyötyminen edellyttää, että henkilö maksaa sen verran veroja, että niistä voidaan vähennyksiä tehdä. Toisaalta kotitalousvähennykseen oikeuttaisi myös työ, joka on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajanasunnossa.  

Henkilö voisi siis hankkia pienituloiselle läheiselleen kotona toteutuvia fysioterapiapalveluita ja saada näistä kotitalousvähennyksen.  

Arviolta 100 000 käyntiä kotitalousvähennyksen piiriin 

Valtionvarainministeriö on arvioinut kotitalousvähennyksen piiriin tulevan 100 000 fysioterapia- ja toimintaterapiakäyntiä. Vertailun vuoksi perusterveydenhuollossa toteutui vuonna 2021 noin 175 000 fysioterapeutin kotikäyntiä. Yksityisen sektorin tuottamien kotikäyntien määrää ei ole tiedossa. 

Kotitalousvähennys antaa fysioterapiayrityksille mahdollisuuden uudenlaisen fysioterapiapalvelun muotoiluun. Tärkein kotitalousvähennyksen kohderyhmä ovat ikääntyneet, joiden määrä lisääntyy Suomessa nopeasti. Kotona tuotettua fysioterapiapalvelua kannattaa kehittää ja monipuolistaa ja kotitalousvähennyksen mahdollisuutta hyödyntää markkinoinnissa aktiivisesti heti, kun laki on hyväksytty.  

Yritysten on nykyään mahdollista hakea kotitalousvähennystä asiakkaan puolesta. Tämä helpottaa etenkin ikääntyneitä. Fysioterapiayritysten kannattaa sisällyttää tämä mahdollisuus palveluihinsa, jolloin ne ovat asiakkaalle entistä vaivattomampia. Lue tietojen ilmoittamisesta asiakkaan puolesta tarkemmin täältä. 

Koska laki tulee voimaan? 

Fysioterapian kotitalousvähennys on parhaillaan rajatulla lausuntokierroksella, jonka jälkeen hallituksen esitystä täsmennetään tarpeen mukaan. Lue liiton lausunto tästä. Asia vietäneen eduskannan käsittelyn nopeasti, sillä lakien olisi tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024.  

 

Kotona tapahtuvasta kuntoutuksesta saanee kotitalousvähennyksen jo vuonna 2024

Juho Korpi

Erityisasiantuntija
(ammatilliset asiat, terveys- ja koulutuspolitiikka)

juho.korpi@suomenfysioterapeutit.fi

» Lähetä suojattu sähköposti